keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Kangasruusuja pussituubissa

Hoitopöydän tuntumassa tarvitaan joko high tech -vaipparoskis tai varasto pieniä muovipusseja, joihin pikku Pyllervön haisevat tuotokset voi pakata suht ilmatiiviisti odottamaan ulkoroskikseen pääsyä. 

Päädyin tähän viimeksi mainittuun ratkaisuun, vaikkei sekään mitenkään ekologinen ole. - Niin, kestovaipojen ompeluohjeita ei ole luvassa tässä blogissa, mutta iso hatunnosto niille, joiden voimavarat riittävät kestovaippailuun :)

Ompelin pikkumuovipussien säilytystä varten yksinkertaisen kangastuubin, jonka voi ripustaa hoitopöydän kaapin nuppiin. Pussin molemmat päät on kiristetty kuminauhalla, joten pusseja voi lisätä tai ottaa kummasta päästä vain.

Pussi on ommeltu vanhasta miesten
paidan selkäkappaleesta
ja kukat vanhoista lakanoista.

Koristin muuten hieman valjun pussituubin parilla kangaskukalla, joiden ohjeen löysin loistavasta Suklaamarenki-blogista.



Kukat on tehty samoista lakananpaloista, joista virkkasin vaippa- ja tarvikekoreja hoitopöydälle. Perin aikaa sitten mummoni ompelurasian, josta löytyivät pienet pitsinpätkät ja patinoituneet Siro Suomi -metallinapit.

Kangaskukkien ohje
  1. Kukissa on 6 kerrosta terälehtiä, vuorotellen yksiväristä ja kuviollista kangasta. Terälehtilaput on tehdään neliön muotoisista kankaanpaloista, jotka ovat hieman eri kokoisia, alimpana suurin, noin 9x9 cm.
  2. Neliön muotoinen lappu taitellaan kolme kertaa, niin että se saadaan kolmion muotoon. 
  3. Seuraavaksi leikataan alareuna pyöreän symmetriseksi niin, että suorat taitellut sivut ovat saman pituisia.
  4. Pitsinauhan päät ommellaan muutamalla pistolla yhteen.
  5. Pitsirenkaan toiseen reunaan ommellaan lanka, jolla kiristetään se ympyrän muotoiseksi.
  6. Terälehdet ja pitsi sekä nappi ommellaan keskeltä yhteen.

Kakkavaippojen pussituubiksi tästä tulikin melkoisen romanttisen näköinen... :) Se taitaa vaipparuljanssin päätteeksi päästä mökille roskapussien säilytykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti