lauantai 21. huhtikuuta 2012

Pyöreitä kangaskoreja tilkuista

Tuulikaapin hyllyille jäi vielä tilaa siipikorien jälkeen ja samoja tilkkujakin löytyi, joten tein vielä muutamia pyöreitä koreja sormikkaiden sun muiden säilytykseen.

Tämä kori on melko syvä, mutta reunan kääntämällä
siitä saa matalamman ja samalla tukevamman.


Pyöreän kangaskorin ohje
  1. Leikkasin eka valkoisesta tukevasta puuvillakankaasta suorakaiteen muotoisen palan, sitten kuviollisesta paksuhkosta kankaasta samanpituisen palan. Palojen korkeus määrittyi käytännössä sen mukaan minkä kokoisia tilkkuja oli saatavilla. Päällisen ja sisäkankaan ei tarvitse olla saman korkuisia. 
  2. Kernistä oli jäänyt kapeita suikaleita, joten leikkasin sitä samanpituisen palan kuin kankaista. Kerni tukevoittaa koria.
  3. Korin pohjaksi tarvittiin kaksi pyöreää kappaletta molemmista kankaista. Kankaiden pituus (miinus saumavarat) vastaa korin ympyrän kehää, joten ympyrän halkaisijan saa selville jakamalla ympyrän kehän piillä (3,14). Halkaisijan voi vielä jakaa kahdella, niin saadaan selville ympyrän säde harppia varten. Jos harppia ei löydy, voi sitoa kaksi kynää yhteen säteen pituisella langalla ja käyttää niitä harpin tapaan. Säteeseen pitää lisätä saumavara (0,5 cm).
  4. Suorakaiteen muotoiset kankaat ommellaan ensin yhteen pitkistä sivuistaan, sitten koko kappale lieriöksi. Laitoin kernin suikaleen kankaiden väliin.
  5. Lieriön molempiin päihin ommellaan pyöreät pohjakappaleet. Vuorikankaan pohjakappaleen ompelussa jätetään vähintään viiden sentin aukko, jotta koko kangasputkilon voi kääntää oikein päin. 
  6. Kääntöaukko ommellaan kiinni oikealta puolelta.
  7. Muodostuneen kangasputken sisäkangaspää työnnetään päällikankaan sisään. 
  8. Korin reunan voi taittaa, mikäli kori on syvä ja sisäkangas saa näkyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti