lauantai 7. kesäkuuta 2014

Sennin huone


Senni sai oman huoneen samalla kun Saimi sai uuden huoneen. Senni valitsi huoneensa väriksi vaaleanpunaisen, tietenkin. Huoneen yläosa jätettiin valkoiseksi, jotta pohjoisen puoleinen huone olisi valoisampi.


Piia ompeli uuden laskosverhon, jolla huoneen saa kesälläkin suhteellisen pimeäksi. Värinä hieman tummempi pinkki... Pieni pöytä ja tuolit jäivät taloon edelliseltä perheeltä.


Sennikin sai kampauspöydän, kun Sini luopui omastaan. Tämäkin on ollut tiikinruskea. Pieni tuoli on kierrätyskeskuksesta.


Senni sai myös pienen vitriinikaapin satukirjoille. Kaappi on kierrätyskeskuksesta ja se oli alunperin tummanruskea. Jouduin maalaamaan pinnat viisi kertaa, että pinnasta tuli valkoinen. Vetimiksi vaihdettiin nupit, joita Senni kutsuu timanteiksi.


4 kommenttia:

  1. Sennin huone on kyllä ihana. :)

    VastaaPoista
  2. Vau, hieno huone. (Kampauspöytä... edelleen niin kade...) Ja laskosverho! Tuollaisesta olen aina haaveillut. Hiljattain luin hämmästyksekseni jostain käsityölehdestä, että sellaisen voisi tosiaan itsekin ommella. Tai no, kuka osaa ja kuka ei. Siihen laskostamiseenhan tarvitaan myös paljon jotain erikoisosia. Onko laskostusmekaniikan rakentaminen kuinkakin vaikeaa ja ovatko ne osat kalliita? Onko verho muuten sellaista pimentävää matskua?

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Senni on erityisen tyytyväinen seinien väriin, esittelee sitä aina vieraille :)

    Laskosverhon kangas on tukevaa puuvillaa. Ei siis mitään kallista erikoiskangasta. Suhteellisen paksu ja tumma kangas suodattaa valoa pois ihan riittävästi pohjoisen puolen ikkunasta.

    Mä oon tilannut laskosverhot aina Piialta, se kun on ammattiompelija ja mun taidot ja kärsivällisyys ei riittäisi minkään toiminnallisen ompeluun. Piia on tehnyt niitä meille jo viidet, kahdella erilaisella tekniikalla. Voisin esitellä täällä lähemmin Saimin uusia verhoja, jotka odottaa ripustusta.

    Ja täytyy myös ehdottaa Piialle, että postaisi laskosverho-ohjeen omaan blogiinsa.

    VastaaPoista
  4. Ihanan herkullinen namskis-huone :)

    VastaaPoista